who

Moi, nimeni on Sami Kaartinen. Olen väitöskirjatutkija luistelun biomekaniikasta Itä-Suomen yliopistossa, luistelu- ja fysiikkavalmentaja KalPa Hockey organisaatiossa sekä vastaan Pro Prospect yrityksen harjoitusmenetelmien kehittämisestä. Olen myös 17 kautta ja yli 800 ammattilaisottelua Suomessa, Saksassa ja Sveitsissä pelannut entinen ammattijääkiekkoilja.

Tutkijan työni kautta olen löytänyt itsestäni täysin uuden puolen. Huomaan rakentavani subjektiivisen havainnon perustalle (asia tai tapahtuma) hypoteesin eli olettamuksen, mitä sitten objektiivisella mittarilla pyrin todentamaan. Olen oppinut liittämään subjektiiviset ja objektiiviset havainnot yhteen, mikä on saanut minut ymmärtämään asioiden kokonaisuuksia paremmin ja huomaamaan asioiden todellisia yhteyksiä. Totuuden nimissä, extrovertille ja energiselle persoonalle numeroiden pyörittäminen yliopiston työhuoneessa on välillä ollut haastavaa, mutta erittäin tarpeellista asiantuntijuuden näkökulmasta.

Valmentajana uskon positiivisen ja avoimen ilmapiirin olevan kehittymisen edellytys. Tosissaan, mutta ei totisesti! Tärkeimmiksi tehtävikseni koen tiedon välittämisen valmennettavilleni ja saada heidät oivaltamaan kuinka toteuttaa tämä käytännössä. Uskon tiedon ohjaavan urheilijaa itseohjautuvuuteen, minkä koen olevan valmennusmenetelmistä sekä tehokkain että motivoivin.

Ammattilaisurani tarjosi minulle lukemattoman määrän kokemuksia, tunteita, unohtumattomia kohtaamisia sekä valtavan opin itsestäni. Uskon vakaasti elinikäiseen oppimiseen, mikä oli minulle urheilija sekä on edelleen urheilu-uran jälkeenkin merkittävä ohjenuora elämässäni. Symboolina onnistuneesta ammattilaisurastani, paitani roikkuu Saksassa Dresdenin jäähallin katossa. Tähän valtavaan kunnianosoitukseen kulminoituu ajatukseni itsestäni jääkiekkoilijana, taitaa se jotain kertoa minusta myös ihmisenäkin.